![\"\"](\"http:\/\/www.kirja.online\/wp-content\/uploads\/2024\/02\/Ruusuvauvalogolla.png\")
<\/a><\/figure>\n\n\n\n<\/a><\/figure>\n\n\n\n<\/a><\/figure>\n\n\n\n<\/a><\/figure>\n\n\n\n<\/a><\/figure>\n\n\n\n<\/a><\/figure>\n<\/figure>\n\n\n\n1 Aika on yst\u00e4v\u00e4si<\/h2>\n\n\n\n
Aika on yst\u00e4v\u00e4si, h\u00e4n sanoi minulle kauan sitten. Olin silloin viel\u00e4 hyvin pieni poika. Tuskin kahdentoista. Amir, jonka nimikin tuntui aivan vieraalta, oli vanha vihainen mies, jonka luokse lapset eiv\u00e4t saaneet menn\u00e4. Ainakaan ilman aikuista.<\/p>\n\n\n\n
Amir asui vuorilla. Vanhoilla rikkin\u00e4isill\u00e4 polkupy\u00f6rill\u00e4 h\u00e4nen luokseen oli parasta kulkea; kivenmurikat kumirenkaiden alla eiv\u00e4t haitanneet, suuren kumpareen kohdalla joskus sattuva kaatumishaaverikaan ei haitannut. Keltainen polkupy\u00f6r\u00e4ni oli parhaan kiiltonsa n\u00e4hnyt, suurimpaan vauhtiinsa ylt\u00e4nyt jo vuosia sitten. Joten, jos halusi Amirin luokse aikuisilta salaa, oli paras hakea vajasta keltainen vanha polkupy\u00f6r\u00e4, odottaa h\u00e4m\u00e4r\u00e4n tuloa ja sitten ampaista kohti vuoria. Kellolla ei ollut v\u00e4li\u00e4, me lapset tiesimme, ett\u00e4 Amirin luokse sai menn\u00e4 milloin vain. Aikuisten kertoman mukaan Amir ei edes nukkunut. Tarina, jota ei kukaan halunnut uskoa todeksi, kertoi, ett\u00e4 Amir oli yli-inhimillinen. Tai, toisaalta, juuri siksi h\u00e4nen luokseen me lapset halusimme. Ainakin pojat.<\/p>\n\n\n\n
-Aika on yst\u00e4v\u00e4ni?<\/p>\n\n\n\n
Olin j\u00e4lleen karannut kotoa, sanonut is\u00e4lle menev\u00e4ni yst\u00e4vieni luokse pelaamaan kivineroa. Kivinero oli peli, jossa jokainen pelaaja haki mets\u00e4st\u00e4 erikoisimman mahdollisen kiven ja liitti sen johonkin muuhun luonnonmateriaaliin. Toisten piti arvata, mit\u00e4 se esitti. Se, joka antoi parhaan selityksen nopeimmassa ajassa, oli kivinero.<\/p>\n\n\n\n
Olin voittanut kivineron arvon usein. Itse asiassa kannoin kivineron monivuotisen mestarin arvoa.<\/p>\n\n\n\n
-Miksi sin\u00e4 sanot, ett\u00e4 aika on yst\u00e4v\u00e4ni? uusin kysymykseni Amirille. Rakastin h\u00e4nen vanhoja kasvojaan. Tiesin, ett\u00e4 paras mets\u00e4st\u00e4j\u00e4toverini Rob piti Amiria pelottavana. Se oli hyvin ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4\u00e4: jotkut aikuisetkaan eiv\u00e4t halunneet tavata Amiria. Tai, useimmat eiv\u00e4t halunneet.<\/p>\n\n\n\n
– Amir on ilke\u00e4. Ihmisist\u00e4 ilkein, sanoivat monet. – Mit\u00e4 vanhemmaksi Amir tulee, sen kauheampi h\u00e4n on toisille ihmisille, toiset uhosivat. – Jos h\u00e4n olisi edes yst\u00e4v\u00e4llinen, joskus, voisimme kuvitella kutsuvamme h\u00e4net meille aterioimaan, sanoi minunkin set\u00e4ni, joka asui l\u00e4hinn\u00e4 Amiria. Mutta h\u00e4nk\u00e4\u00e4n ei kutsunut Amiria koskaan aterialle.<\/p>\n\n\n\n
Amir puhui hiljaisella \u00e4\u00e4nell\u00e4. Paljon hiljaisemmalla \u00e4\u00e4nell\u00e4 kuin aikuiset miehet yleens\u00e4. H\u00e4nen \u00e4\u00e4nens\u00e4 muistutti ukkosmyrsky\u00e4, joka kuuluu kaukaa j\u00e4rven takaa. Ei, vaan oikeammin Amirin \u00e4\u00e4ni oli kuin kosken pauhu, joskin koskea l\u00e4hell\u00e4 ei voi silloin olla. Ehk\u00e4 kahden ja puolen kilometrin p\u00e4\u00e4ss\u00e4 ja niin, ett\u00e4 pieni mets\u00e4kaistale j\u00e4isi v\u00e4liin. Sellaiselta, juuri sellaiselta Amirin \u00e4\u00e4ni kuulosti. Ja ajattele nyt, mik\u00e4 onkaan turvallisempi \u00e4\u00e4ni kuin ukkosjylin\u00e4 tai kosken pauhu, jostain hiukan kauempaa, kun itse on aivan turvaa l\u00e4hell\u00e4! Sellainen Amirin \u00e4\u00e4ni minun syd\u00e4melleni oli. Juuri sellaisena turvallisena, kiireett\u00f6m\u00e4n\u00e4 sen muistan vuosien takaa. Aivan sielt\u00e4 asti, kun olin aivan pieni ja ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa h\u00e4nen luonaan vuorilla.<\/p>\n\n\n\n
Amir asui vuoren rinteell\u00e4, jonne h\u00e4n oli omin k\u00e4sin rakentanut talon, jossa oli asunut siit\u00e4 l\u00e4htien, kun h\u00e4n l\u00e4hti lapsuudenkodistaan. Amirin tarinat olivat j\u00e4nnitt\u00e4vi\u00e4. Vaikka min\u00e4kin mets\u00e4stin, en olisi suurimmissa haaveissanikaan voinut kuvitella mets\u00e4st\u00e4v\u00e4ni suuria petoja.<\/p>\n\n\n\n
– Min\u00e4 en pel\u00e4nnyt lapsena mit\u00e4\u00e4n, en mit\u00e4\u00e4n. Pelko tarttuu ihmiseen toisista ihmisist\u00e4, siksi me pelk\u00e4\u00e4mme sit\u00e4 enemm\u00e4n, mit\u00e4 vanhemmiksi me tulemme, Amir puheli keitt\u00e4ess\u00e4\u00e4n minulle herkullista suklaamaitoa. H\u00e4n k\u00e4\u00e4ntyi hellalta ja kaatoi ruskeasta kolhiintuneesta kannusta suklaamaitoa minun nimikkokuppiini. Olin itse saanut valita sen Amirin astiakaapista.<\/p>\n\n\n\n
Join aina samasta kupista h\u00e4nen luonaan. Kupissani oli suuri korva, siihen olisi mahtunut kaksi k\u00e4tt\u00e4 pit\u00e4m\u00e4\u00e4n kuumaa juomaa. <\/p>\n\n\n\n
Halusin aina Amirin puhuvan ajasta. Minulla oli hyvi\u00e4 tovereita, mutta en ollut l\u00f6yt\u00e4nyt yst\u00e4v\u00e4\u00e4. Todellista, jollaisia tiesin aikuisilla olevan. Heit\u00e4, joihin voi luottaa, heit\u00e4, joilta sai apua, kun sit\u00e4 tarvitsi. Esimerkiksi, jos katto alkoi rankkasateen j\u00e4lkeen vuotaa. Silloin paras yst\u00e4v\u00e4 j\u00e4tti oman kotinsa ja tuli rakentamaan kattoa ehj\u00e4ksi. Ja lopuksi sy\u00f6tiin yhdess\u00e4 kiitokseksi yst\u00e4vyydest\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Min\u00e4 olin mielest\u00e4ni riitt\u00e4v\u00e4n vanha l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4n rakkaimman yst\u00e4v\u00e4n. Yritykset olivat kuitenkin kaikki ep\u00e4onnistuneet. Juuri, kun luulin voivani luottaa, yst\u00e4vyys mureni silmieni edess\u00e4. Ajatus siit\u00e4, ett\u00e4 aika olisi paras yst\u00e4v\u00e4ni, kiehtoi minua suuresti. Py\u00f6r\u00e4illess\u00e4ni kuoppaista kivipolkua Amirin luokse olin p\u00e4\u00e4tt\u00e4nyt keskitty\u00e4 uuteen, el\u00e4m\u00e4ni tulevaan parhaaseen yst\u00e4v\u00e4\u00e4n, aikaan. Amir saisi opettaa kaiken siit\u00e4!<\/p>\n\n\n\n
– Kiitos, sanoin suklaajuomastani. Amir hymyili. Me menimme ulos talon edustalle. Amir istui suurella kivell\u00e4, min\u00e4 pienell\u00e4. Aurinko oli l\u00e4mmitt\u00e4nyt niin kuin vain huhtikuun kev\u00e4taurinko oli kyennyt varhaisilla voimillaan tekem\u00e4\u00e4n. – Lapset tiet\u00e4v\u00e4t enemm\u00e4n kuin aikuiset, Amir sanoi. T\u00e4m\u00e4 koskee kaikkia kulttuureja, kaikkia aikakausia. Lapsi syntyy ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n, sen j\u00e4lkeen kaikki riippuu siit\u00e4, saako ymm\u00e4rrys hengitt\u00e4\u00e4 vai tapetaanko se. Min\u00e4 tiesin, mit\u00e4 ymm\u00e4rryksen tappaminen tarkoittaa. Yht\u00e4kki\u00e4 asia, joka on ollut selv\u00e4, ei en\u00e4\u00e4 saakaan olla olemassa. Minun mielest\u00e4ni ihmisen ymm\u00e4rt\u00e4minen oli helppoa. Amir kiisti t\u00e4m\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
-Jos haluaa ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 toista ihmist\u00e4, on annettava jokaiselle sanalle tilaa, h\u00e4n sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin. En ollutkaan ennen huomannut, miten siniset silm\u00e4t h\u00e4nell\u00e4 oli. Kun katsoin h\u00e4nt\u00e4 alhaalta p\u00e4in, pienelt\u00e4 kivelt\u00e4, h\u00e4nen kasvonsa piirtyiv\u00e4t sinist\u00e4 huhtikuista taivasta kohden.<\/p>\n\n\n\n
– Sinulla on taivaanv\u00e4riset silm\u00e4t, Amir. Amir vastasi hymyillen, kuten aina.<\/p>\n\n\n\n
– Niin sinullakin. Me nauroimme. Kun Amir nauroi, h\u00e4nen vahvat hartiansa hytkyiv\u00e4t. – Pid\u00e4tteletk\u00f6 sin\u00e4 naurua, niin, ettet p\u00e4\u00e4st\u00e4 sit\u00e4 kaikkea pois itsest\u00e4si? kysyin. Amir ny\u00f6kk\u00e4si. -T\u00e4t\u00e4 juuri tarkoitin. Lapsena ihminen nauraa kaiken ulos, vuodet pit\u00e4v\u00e4t naurun sis\u00e4ll\u00e4 kuin puu vuosikasvunsa renkaat.<\/p>\n\n\n\n
– Tarkoitatko, ett\u00e4 kun aivan vanha ihminen nauraa, h\u00e4n p\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4 kaikkein v\u00e4hiten naurua ulos itsest\u00e4\u00e4n?<\/p>\n\n\n\n
Juuri t\u00e4ll\u00e4 tavoin vietin Amirin luona tuntikausia, iltakausia, h\u00e4m\u00e4r\u00e4st\u00e4 pime\u00e4\u00e4n. Olisin rient\u00e4nyt h\u00e4nen luokseen jo aamulla heti, kun aurinko nousi, jos olisin vain tiennyt, mit\u00e4 kerron kotona. \u00c4iti tiesi, ett\u00e4 k\u00e4yn Amirin luona. Is\u00e4kin tiesi. Koskaan siit\u00e4 ei kuitenkaan puhuttu.<\/p>\n\n\n\n
– Me ymm\u00e4rr\u00e4mme, mutta naapurit eiv\u00e4t, sanoi \u00e4iti kerran peitelless\u00e4\u00e4n minua nukkumaan. En sanonut siihen mit\u00e4\u00e4n. Amir oli opettanut, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 p\u00e4\u00e4see syvemm\u00e4lle, kun vain harvoin sanoo takaisin.<\/p>\n\n\n\n
– Ihmiset sanovat takaisin, Amir sanoi selv\u00e4sti harmissaan. <\/p>\n\n\n\n
Py\u00f6r\u00e4ilin takaisin kotiin. Ilta oli vier\u00e4ht\u00e4nyt liian pime\u00e4ksi ja minua pelotti, v\u00e4h\u00e4n. Tunsin tien kotiin ja osasin varoa suuren kuusen kohdalla pett\u00e4v\u00e4\u00e4 jyrkk\u00e4\u00e4 mutkaa. Lis\u00e4sin vauhtia. T\u00e4n\u00e4\u00e4n olin saanut vastauksen Amirilta, ja halusin mietti\u00e4 sit\u00e4 lis\u00e4\u00e4 vasta kotona, peiton alla. T\u00e4m\u00e4 oli el\u00e4m\u00e4ni t\u00e4rkein p\u00e4iv\u00e4 – olin saanut ajasta yst\u00e4v\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
– Et menet\u00e4 t\u00e4t\u00e4 yst\u00e4v\u00e4\u00e4 milloinkaan, ellet itse pet\u00e4 sit\u00e4, Amir oli sanonut ja hymyillyt sellaista hymy\u00e4, etten muistanut h\u00e4nelt\u00e4 koko el\u00e4m\u00e4ni aikana saaneen samanlaista hyv\u00e4ksynt\u00e4\u00e4. Olin riemuissani. Liitin Amirin l\u00e4mpim\u00e4n hymyn, polkupy\u00f6r\u00e4matkan ja ajan, uuden yst\u00e4v\u00e4ni, ikuisiksi ajoiksi yhteen.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Teksti 2 Tempo – ep\u00e4virallinen kirjoittamisen ”maailmanenn\u00e4tys” – leikkimielinen tempaus j\u00e4rjesttiin Kansainv\u00e4lisen\u00e4 Kirjanp\u00e4iv\u00e4n\u00e4 vuonna 2004! Kirja el\u00e4\u00e4 – aivan niin kuin kirjat aina el\u00e4v\u00e4t. 1 Aika on yst\u00e4v\u00e4si Aika on yst\u00e4v\u00e4si, h\u00e4n sanoi minulle kauan sitten. Olin silloin viel\u00e4 hyvin pieni poika. Tuskin kahdentoista. Amir, jonka nimikin tuntui aivan vieraalta, oli vanha vihainen mies, jonka luokse […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":419,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"gallery","meta":{"footnotes":""},"categories":[8],"tags":[14,17,15,16,12,18],"class_list":["post-58","post","type-post","status-publish","format-gallery","has-post-thumbnail","hentry","category-teknologia","tag-lifestyle","tag-maailmalla","tag-musiikista","tag-onnellisuus","tag-terveys-ja-hyvinvointi","tag-videoita","post_format-post-format-gallery"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/58","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=58"}],"version-history":[{"count":5,"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/58\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":456,"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/58\/revisions\/456"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/media\/419"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=58"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=58"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/www.kirja.online\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=58"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}