Amiria oli sanottu vanhaksi jo syntyessään. Jos siihen aikaan olisi otettu syntyvistä lapsista valokuvia, olisin päässyt olemaan samaa mieltä tai eri mieltä. Mutta miksi en olisi tässä asiassa uskonut Amiria, uskoinhan häntä kaikessa muutenkin.
– Sen näkee lapsen silmistä, onko hän vanha tai nuori, hän sanoi, kun kysyin, olinko minäkin ehkä ollut syntyessäni vanha. Olisin halunnut olla niin kuin Amir.
– Helppo elämä tekee ihmisen kevyeksi. Vaikea elämä voi rikkoa elämän. Mutta raskas elämä syventää ihmisen, kunhan hän vain ei päästä itseään tulemaan katkeraksi. Jos pidät aikaa ystävänäsi, et tule katkeraksi, Amir kertoi kärsivällisesti.
Hän ei väsynyt milloinkaan kertomaan asioita toiseen kertaan, kolmanteen. Varmaan tämä asia oli se kaunein, mikä erotti Amirin muista ihmisistä. Siksi ainakin minä halusin hänen luokseen jatkuvasti, kiihkeästi. Kaikki muut ympärillä olevat ihmiset hokivat toisilleen, etteivät jaksaneet kerta toisensa jälkeen selittää asioita, joiden piti olla itsestään selviä. Amir ei pitänyt mitään itsestään selvänä, hänelle kaikki oli uutta ja ainutkertaista. Ainakin sen tunteen hän saattoi tarjota jokaiselle, joka vain vietti aikaa hänen kanssaan.
Vastaa